Mittataulukko

Mittataulukko

Naisten mittataulukko ja mittausohjeet

Taulukon mitat ovat vartalonmittoja.

VintagEija`s naistenperuskaava ei aivan vastaa nykyistä kokoluokitusta, vaan on hieman pienempi. Siksi on tärkeää, että tarkistat mitat mittataulukosta. Mittataulukon mitat ovat vartalonmittoja, eivät vaatteen valmiita mittoja. Naistenaatteet ovat 50-luvun tyylisesti hyvin vartaloa myötäileviä ja istuvia, eli väljyyttä ei ole paljon noihin mittataulukon mittoihin lisätty. Rinnanympäryksessä n. +3cm, vyötärössä n. +2cm, lantiolla n. +3cm. Jos siis pidät väljemmistä vaatteista, kannattaa tilata isompi koko.

Miesten vaatteiden koot ovat aikatavalla nykystantardin mukaiset.

MITTAUSOHJE:

 Rinnanympärys: Mitta otetaan kainaloiden alta, rinnan korkeimmasta kohdasta. Huomioi että mittanauha on vaakasuorassa asennossa myös selän puolella. Älä kiristä mittaa. Tämän mitan ottaminen onnistuu parhaiten kaverin avustuksella.

 Vyötärönympärys: Vyötärön paikka tuntuu olevan aika usein hukassa ihmisillä, eli mitta otetaan liian alhaalta. Lannehousut ja -hameet ovat tämän ilmiön aiheuttaneet. Vyötärö on lonkkaluiden yläpuolella, mutta alimpien kylkiluiden alapuolella. Ota ns. "emäntä"-asento, eli laita kädet vyötärölle lonkkaluiden yläpuolelle peukalot selän puolelle osoittaen...vyötärö löytyy tästä kohdasta. Mittaa napakka, ei kuitenkaan kiristetty mitta tästä kohtaa.

 Lantionympärys: Laita mittanauha ylälantiolle ja päästä siitä pituutta sitä mukaa kuin lantio leviää ja etsi levein kohta alavartalostasi. Älä kiristä mittaa. Kaava olettaa lantion olevan n. 20cm vyötärön alapuolella, mutta tämä on hyvin yksilöllistä, toisilla levein kohta on vain 10 cm vyötärön alapuolella, toisilla taas 30 cm vyötärön alapuolella. Tämä mitta on erittäin tärkeä housuja ja kapeitahameita ja -mekkoja tilattaessa.

 Rinnanaluksen ympärysmitta: Joissakin malleissa pyydetään myös tämä mitta. Mittaa siis napakka mitta vaakasuoraan rintojen alta.

 

Koko/ size size UK rinta/bust vyötärö/ waist lantio/hips
32 4   XS  76cm    63cm   87cm
34 6    S  80cm    66cm   90cm
36 8    S  84cm    69cm   93cm
38 10    M  88cm    72cm   96cm
40 12    M  92cm    76cm   99cm
42 14    L  96cm    80cm   102cm
44 16    L  100cm    84cm   106cm
46 18   XL  104cm    88cm   110cm
48 20   XL  110cm    93cm   115cm
50 22   XXL  116cm    99cm   120cm
52 24   XXL  122cm    105cm   125cm
54 26   XXXL  128cm    111cm   130cm
56 28   XXXL  134cm    118cm

  136cm

 

Miesten mittaulukko

Mittaa rinnanympärys vaakasuoraan kainaloiden alapuolelta

 

koko/size rinta /chest
   XS 78-86cm
    S 86-92cm
    M 92-102cm
    L 102-110cm
   XL 110-118cm
   XXL 118-129cm
   XXXL 129-141cm