Punainen huoparotsi "petologolla", koko M-L


Uusi

Punainen huoparotsi "petologolla", koko M-L

59,00
Toimituksen paino: 0,93 kg


Punainen huoparotsi, jossa on rinnassa HIFK:n "petologo". Hihansuu- ja helmaresori on tummansini-puna-valkoraidallinen. Edessä on tummansiniset painonepparit. kaulus ja taskujen listat ovat mustaa keinonahkaa. Nähtävästi vetoketjulla suljettavat povitaskut on tehty myöhemmin molemmille puolille. Takissa näkyy hieman jälkiä, että siinä olisi ollut alunperin vaakunalogo. Petologo oli käytössä 1996-2008. Lainaus Wikipediasta: Kun HIFK oli menestynyt heikosti koko 1990-luvun, vaatimukset Frank Mobergin erottamisesta olivat äityneet mielenilmaisuiksi hallissa. HIFK palkkasi urheilutoimenjohtajaksi entisen NHL-pelaajan Jarmo Kekäläisen, jonka vastuulle tuli joukkueen kokoaminen. Samalla seuraa uudistettiin "modernimpaan suuntaan". Tuloksena oli Big Reds Cats. Uuden petologon suunnitteli Sakari Järvenpää, joka oli jo sitä ennen suunnitellut lukuisia logo- ja nimiehdotuksia

  • Merkki: ei merkkiä, vain pesuohje ja kokolappu
  • Aikakausi: voi olla 1980-luvulta, mutta voi olla myös uudempi
  • Koko:  kokomerkintä M, mutta on melko reilun kokoinen, ehkä pikemminkin miesten L
  • Materiaali: punaista villasekoitehuopaa,  tummansini-puna-valkoraidallista resoria,  mustaa  vuorikangasta
  • Mitat: rinnanympärys noin 134cm, vyötärönympärys noin 120cm, alareunan ympärysresori joustaa 100-125cm, hartialeveys 57cm, hihan pituus 62cm, etupituus olalta helmaan 74cm
  • Kunto: oikein hyvä, petologon ympärillä näkyy hieman jälkiä, että siinä on ollut erimallinen merkki
  • Toimitusaika: 2-5 päivää

 

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Etusivu, Vintage miehille, 80-90-luku, Takit